Vahvista vastustuskykyä kaikin keinoin. Tässä kolme tehokasta tapaa!

Flunssa on jokavuotinen vieras useimmissa suomalaisissa kodeissa. Miksi se kuitenkin tuntuu löytävän tiensä toisten ihmisten elimistöön paljon useammin kuin toisten? Ehkä salaisuus piilee näissä kolmessa tavassa.

Tavallinen flunssa on yleisin suomalaisia vaivaava sairaus, eikä siihen ole parantavaa lääkettä. Flunssaa, eli lääkärien kielellä nuhakuumetta, aiheuttavat useat sadat keskenään erilaiset virukset. Yleisimpiä nuhakuumetta aiheuttavia viruksia ovat rinovirukset.

Keskity flunssan torjumiseen ja vastustuskyvyn parantamiseen. Vastoin yleistä luuloa, antibiooteista ei ole lainkaan hyötyä tavallisessa nuhakuumeessa, sillä se on viruksen aiheuttama.

1. Käsienpesu on ilmainen ”terveysvakuutus”

Kädet kannattaa pestä huolellisesti aina oltuasi paikassa, jossa käy paljon muitakin ihmisiä. Lisäksi kannattaa ottaa rutiiniksi käsienpesu sisään tullessa, vessassa käydessä, niistämisen jälkeen sekä ennen ruoanlaittoa ja syömistä. Huolellinen, saippualla tehty käsienpesu on oiva keino flunssaa aiheuttavien virusten välttämiseksi. Käsiemme kautta virukset pääsevät kehoihimme auliilla avustuksellamme, sillä nenään tai suuhun viety pesemätön sormi kuljettaa taudinaiheuttajat suoraan limakalvoille.

2. Ravitsemus ja liikunta aseistavat vastustuskykyämme

Vastustuskykyä sekä yleistä hyvinvointia kannattaa ylläpitää säännöllisellä liikunnalla, nukkumalla riittävästi sekä monipuolisella ruokavaliolla. Ruokavaliossa on tärkeää huolehtia kasvisten, hedelmien, marjojen ja esimerkiksi pähkinöiden saannista, sillä ne parantavat hyvien suolistobakteerien kasvua ja auttavat niitä tuottamaan elimistön tarvitsemia vasta-aineita. Ravintolisät eivät korvaa monipuolista ruokavaliota tai terveellisiä elintapoja, mutta niillä voi täydentää elintapojaan arjen kiireiden keskellä. Esimerkiksi D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.

Tilaa Tri Tolonen D-vitamiini -kapselit täältä.

Katso tuotteet alta.

3. Sinkki edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa

Tri Tolonen Sinkkiasetaatti on nimensä mukaisesti sinkki asetaatin muodossa. Kun haluat vahvistaa vastustuskykyäsi, Tri Tolonen sinkkiasetaattitabletti imeskellään mahdollisimman hitaasti esimerkiksi joka toinen tunti. Suositeltava vuorokausiannos on 6 tablettia ja käyttö tarpeen mukaan enintään 7 päivän ajan. Tuotetta on saatavilla kaupoista ympäri Suomea sekä helposti heti verkosta tilattuna.  Tri Tolonen Sinkkiasetaatti sopii kaikille yli 12-vuotiaille.  

7 päivän kuurin Tri Tolonen Sinkkiasetaatti -tabletteja tilaat helposti täältä. 

Katso tuotteet alta.

Jos flunssa iskee

Loppujen lopuksi meitä kaikkia nuhaneniä lohduttanee tieto, että hoitamatonkin flunssa menee yleensä itsestään ohi parissa viikossa. Jos flunssamaisin oirein alkaneeseen tautiin liittyy aikuisella huomattava uupumus sekä korkea kuume tai jos hengitys käy raskaaksi, kannattaa kuitenkin käydä lääkärissä.  Lääkäriin on syytä hakeutua myös silloin, kun tauti on jo ollut selvästi paranemassa ja oireet uusivat viikon parin kuluessa tai mikäli häiritsevän yskä kestää yli kolme viikkoa. 

Mikäli kuitenkin epäilet saaneesi koronavirustartunnan, voit tehdä oirearvion Omaolo -palvelussa. Ota myös yhteyttä terveyskeskukseen tai lääkäriin.

Lähteet:

*Duodecim Terveyskirjasto

kaypahoito.fi 

Helsingin yliopisto, helsinki.fi 

midsona.fi 

Omaolo-palvelu: https://www.omaolo.fi/

Lääkärikirja Duodecim, Satu Tunturi: Nuhakuume, flunssa. 26.8.2020

THL: Oireet ja hoito – koronavirus 1.9.2020

THL: Käsienpesu ja yskiminen 1.9.2020